Markiisitar. Mahdotonta!
Gabrielle. Sitähän minäkin sanoin — jossa — ainoastaan näön vuoksi — olisi — pari sanaa siitä, että — että minä valittaisin — noin jollain tavoin pyytäisin anteeksi — — —
Markiisitar. Anteeksi! Ja sitä sinä kuultelit! Sinä sallit hänen lausua mokomia sanoja — —
Gabrielle (sukkelaan). En, en, minä kielsin, minä kielsin sen. heti paikalla.
Markiisitar (syleilee häntä, ratkeaa puhumaan juhlallisesti). Mun rakas, armas lapseni! Pidä alati äidin rakkaus ja kunnioitus parahimpana palkintonasi.
Raoul. Sepä suloinen aate!
Markiisitar. Mutta kuinka on mahdollista, että hän luulee meitä niin heikoiksi, kun koko vääryys on miehesi puolella.
Gabrielle. Niin, niin on.
Markiisitar. Hänhän oli vähällä syöstä sinut kuolemaan.
Gabrielle. Niin, mitä siihen tulee, äitikulta, — täytyy minun sanoa — minun henkeni ei koskaan ole vaarassa ollut.