Oskar. Vihdoinkin yksin, Jumalan kiitos. (Kääntyy ja huomaa Loviisan, joka seisoo levollisena taustalla höyhenhuiska kädessään.) Mitä sinä täällä teet?
Loviisa. Minäkö?
Oskar. Niin, sinä.
Loviisa. Siivoan huoneita, kuten kaikkina muinakin päivinä tähän aikaan. Mutta jos herralla on tänään erikoisia syitä…
Oskar. Mitä syitä?
Loviisa. Sitä minä en tiedä… Ajattelin vain, kun te tänään halusitte päästä eroon rouvasta… Hän voi, muuten, tulla takaisin millä hetkellä tahansa…
Oskar (itsekseen). Tuo palvelustyttö on vakoilemassa. Onpa tässä joutunut naisten silmälläpidon alaiseksi. (Ääneen.) Sinä olet hullu, Loviisa, ja olisin varmaankin jo aikoja sitten erottanut sinut palveluksesta, jos sinun edesottamisesi olisi voinut ottaa toden kannalta…
Loviisa (laskee höyhenhuiskan tuolille ja astuu lähemmäs). Te ette siis odota ketään? Ette siis puuhaile mitään?
Oskar. En, varmasti en.
Loviisa. Minun täytyy näet kysyä teiltä jotakin, hyvä herra.