Oskar. Tuo nyt ei olisi vielä mitään. Te ette tunne hänen ilkeyttään. Kun te viime kerralla saavuitte pikajunassa, tahtoi hän mennä teitä vastaan estääkseen minua aikaisemmin sopimasta teidän kanssanne. En tietysti puhunut mitään siitä että te tulisitte postijunassa… En näyttänyt Marialle kirjettänne, vaan annoin hänen mennä asemalle. — Nyt; setä, ymmärrätte ilman muuta, mitä palvelusta teiltä pyydän.
Gideon (tarjoaa hänelle kätensä). Suoja- ja turvaliitto, mikäli sinun onnesi ja rauhasi on kysymyksessä.
Oskar (syleillen häntä). Pelastajani!
Gideon. Kesken kaiken: olen tuonut sinulle Helsingin-talosi vuokrarahat… kymmenentuhatta markkaa, jotka ovat kirjelaukussani.
Oskar (hiljaa). Hiljaa, kuulen askeleita.
Gideon. Sinulla on tarkka kuulo.
Oskar. Johtuu tottumuksesta. Se on hän.
Maria (ulkona). Oskar, oletko sulkenut oven?
Oskar. Enkös minä sanonut? (Gideonille.) Menkää te, setä. (Kutsuen hänet takaisin.) Ah, minä unohdin! Ruusunauha oli punainen ja sininen. Älkää nyt sekoittako!
Gideon (hiljaa). »Punainen ja sininen alkusyy on huolien.» Niin, niin, minä tunnen tällaiset tilanteet.