Maria. Kas niin! Hyvä, minä uskon, muutoin hän ei olisi suvainnut teitä, kanslistia… Siis: te rakastatte serkkuani?
Tiainen. Olen rakastanut siitä saakka kun hän vietti lomaansa täällä teidän luonanne.
Maria. Ja huolimatta hänen poissaolostaan ja oleskelustaan Helsingissä?
Tiainen. Ajattelen aina häntä, näen hänet aina ympärilläni.
Maria. Oi, oi, kuinka ihastuttavaa! Mutta te ette tietäne, että serkullani on omaisuutta vain nimeksi. Hänen myötäjäisensä ovat vain parikymmentätuhatta markkaa.
Tiainen. Oikeinko totta? Ja minä kun luulin, ettei hänellä ole mitään.
Maria. Ja tulitte kuitenkin minun luokseni pyytämään hänen kättään?
Tiainen. Niin.
Maria. Onko teillä itsellänne sitten hyvät tulot?
Tiainen. Ei, ikävä kyllä, mitäpä minulla, kanslisti-pahaisella.