Loviisa (itsekseen). Oh, sainpa aatteen! (Oskarille.) En aivan… Jos minun palkkaani lisättäisiin sadalla markalla…
Oskar. Mitä, sinä tahtoisit myöskin…?
Loviisa. Niin, varmasti… muuten sanon kaikki!
Oskar (nopeasti). Hyvä… saat sen, mutta ole vaiti! (Itsekseen.) Oi, minun miehinen arvoni!… (Marialle, joka katselee häntä.) Minä menen vierashuoneeseen. (Pois keskiovesta.)
KUUDES KOHTAUS.
Tiainen. Maria. Loviisa.
Loviisa (katsoen Oskarin jälkeen). Hei, hei, hei, tämäpä metkaa!
Tiainen. Rouva, te olette suorittanut ihmeellisen teon.
Maria. Kunhan te vain olette onnellinen, vaikkette kaikkea ymmärräkään! Mutta jokainen minuutti on kallis, menkää sentähden nopeasti mieheni jäljessä ja antamatta hänelle aikaa tointua hämmästyksestään pyytäkää hänen holhottinsa kättä.
Tiainen. Minäkö?