Maria (itsekseen). Hän on oikeassa… tuo yksin ilmaisee kaikki. (Ääneen.) Kovin viisasta, Loviisa… Missä Jaakko on?
Loviisa. Kasarmissaan… puolen tunnin matkan päässä täältä… mutta minä haen hänet tänne.
Maria. Annan sinulle siihen luvan. Mene nyt, tänä iltana saatte molemmat tiedon.
Loviisa. Lähden viivana matkaan. (Nyyhkyttäen.) Tiesinhän, että rouva ymmärtää…
Maria (Loviisalle, joka lähtee). Kyllä, kyllä minä ymmärrän. (Itsekseen.) Minä ymmärrän, että minun täytyy kiiruhtaa lyömään valttini pöytään, muuten loppujen lopuksi Loviisasta tulee talon valtiatar.
TOINEN KOHTAUS.
Tiainen. Maria.
Tiainen. Ah, rouva…
Maria. No hyvä, mitä uutisia?
Tiainen. Surullisia… Menin miehenne luo saamaan hänen vastauksensa. Hän ei ollut yksin. Hän, setänne ja muuan virkatoverini, notaari, keskustelivat hyvin vilkkaasti, ja juuri kun minä avasin työhuoneeni oven, kuulin hänen sanovan: »Kyllä, setä, Ester kuuluu nyt teille! Minä olen luja, minulla on rohkeutta, en pelkää enää mitään!» Tuloni esti hänet jatkamasta, mutta niin hän sanoi.