Maria. Tiesikö setäsi sen?
Oskar. Hän tietää aina mitä hän tekee.
Maria (itsekseen). Ja setäkö saisi hänet siepatuksi?! Ja minun holhotti-parkani, joka on niin rakastunut ja epäitsekäs, saisi lähteä tyhjin toimin!? Ah, se ei ole oikein! Eteenpäin, rohkeutta vain! Minä pelastan hänen rakkautensa, vaikka valtani menisi. (Lähestyy Oskaria, joka yhä edelleen istuu nojatuolissa. Ääneen.) Rakas Oskar…
Oskar (edelleen pilkallisesti). No, tulemmeko vihdoinkin siihen, mitä aiot minulle kertoa?
Maria. Kyllä… kuule… on muuan hyvin pulmallinen, hyvin vaikea tilanne…
Oskar. Teille naisille, jotka ette ymmärrä mitään ja jotka kauhistutte heti kaikesta pienestä! Sitävastoin me…
Maria. Juuri sentähden käännyn sinun puoleesi, sillä sinä ratkaiset sen nopeammin kuin minä.
Oskar. Todennäköisesti. Annahan kuulua, mistä on kysymys.
Maria. Minähän kerroin sinulle tänä aamuna hullun jutun… sinä tiedät… jutun, missä puhuttiin salaperäisestä kohtauksesta.
Oskar (nopeasti nousten; itsekseen). Voi, voi, yhä vielä samaa!