Morli. Oh, se ei ole mitään vielä. Herra Zacharias puhui minulle asiasta, joka on vieläkin pahempi.
Ahola. Asiasta! mitä se merkitsee?
Morli. Niin, nepani! mitä se merkitsee? minä kysyn sinulta sen, sillä herra Zacharias ei tahtonut sanoa sitä. "Vika on suuri, sanoi hän, hyvin suuri; ja sentähden heitän nevallenne itse selitellä syynsä puhtaaksi". Ja vaikka minä kuinka olisin pyytänyt häntä, niin ei hän virkkanut sen enempää.
Emeli. Vikaa! suurta vikaa sinussa! Kaarlo! mikä sinun on vikana?
Ahola. Oh, se on vaan pieni seikka semmoinen, jota en sinulle voi jutella.
Morli. Muista, että totisella tunnustuksella vaan voit saada rikokset anteeksi.
Emeli. Niin, niin serkkuni, tunnusta kaikki, minä rukoilen sinua.
Ahola. Suoraan sanottu, minä näen, ett'en mitenkään voi sitä tehdä.
Emeli. Elä siitä huoli, serkkuni; tunnusta vaan kaikki. Sinua arveluttaa! Ah, minun Jumalani! se on sitte niin kauhia rikos! Mikä se on, Kaarlo, sano, sano paikalla mitä se on? Ennen muinaan sinä sanoit minulle kaikki, silloin sinulla vielä oli luottamusta minuun; vaan nyt näen, jotta olet muuttunut, sinä et ole enää sama kuin silloin. Sinussa ei ole enää sitä, minkä lähtiessäsi lupasit minulle juuri silloin kuin tämän sormuksen annoit, jota niin tarkasti olen säilyttänyt. (Katsoen Aholan kättä) Mitä, näenkö oikeen, serkkuni, missä sinun sormuksesi?
Ahola. Minunko? (Syrjään) Lempo vieköön kaikki rakkauden tunnot ja merkit!