Emeli. Sitä ei ole sormessasi ja sinä et koskaan luvannut luopua siitä.
Ahola (hämmästyneenä). Tunnustan, kuin tunnustanki, ett'ei sitä nyt ole minulla.
Morli (syrjään, hieroen käsiään). Hyvin, oivallisesti! tuosta vielä syntyy eri-puraisuus heidän kesken.
Emeli. Siinä se nyt on, jota et uskaltanut tunnustaa; vaan jo nyt arvaan, sinä olet antanut sen toiselle.
Morli (iloisena). Se on uskottava!
Ahola. Voitko luulla minun…
Emeli. Kyll' kyllä, serkkuseni! se on hävytöntä! kaikki olisin anteeksi antanut, velat, lainat, ja mitä ikinä lienet tehnytkin; vaan ei säilyttää minun sormustani! sitä en mahda, kaikki on loppunut meidän välillämme, minä en enää rakasta sinua.
Morli. Oikeen! se oli minulle mieliksi.
Kymmenes kohtaus.
Entiset. Pekko.