Pekko. Isäntä, vieraita tulee, nuori herra ajoi vast'ikään pihalle. Ja siellä ku ei ole ketään vastaan ottamassa…
Emeli. Hän varmaankin Kaarloa varten tuli; minä olen valmis seurustamaan vierasta.
Morli. Kuka se nuori herra? mitä hän tahtoo? Me muita emme nyt odota kuin herra Aholaa.
Emeli (Pekolle). Veithän tän' aamuna hänelle sen kirjeen, jonka annoin sinulle?
Pekko. Asia on, näetsä, mamseli, että minulla kyllä oli se aikomus; mutta minä tapasin tässä (osoittaen Aholaa) tätä herraa, joka hyväntahtoisesti otti sitä viedäksensä sinne, kun täältä palajaa.
Emeli (Aholalle). Ah, mun Jumalani! ja se on sinulla vieläkin?
Ahola, On mamseliseni!
Morli (Pekolle). Se on hän, se on vävyni, ja minä kun en voinut arvata sitä! Minä kiirehdin vaatteita muuttamaan. (Aholalle) Sinua, nepani en kauvempaa tahdo pidättää; sinä tyttäreni joudu pukemaan päällesi; muista että tämä on ensimäinen kohtaaminen.
Emeli. Voi harmia, kun tuon herjän tähden pitää päälleni pukemani, joka niin minua inhottaa, ett'en tahtoisi häntä silmihini tulemaan. (Aholalle) Ja sinä, serkkuni olet tämän saattanut päälleni, olet syypää kaikkeen. No, sen parempi! tämä sattuu oivallisesti; minä nyt väkisinkin ko'en mielistyä häneen ja rakastaa häntä, sinulle sillä kostaakseni sekä isäni mieltä noudattaakseni.
Morli. Niin pitää tytär olla kuuliainen! Tule, tyttöni; ja sinä Pekko, anna vieraan astua sisään ja pyydä häntä odottamaan hiukkasen aikaa.