Kaarlo. Kyllä kyllä; se helppoa työtä, joka ei mieltä eikä kieltä vaivaa.
(Ahola menee oikiasta ovesta.)
Kolmastoistakymmenes kohtaus.
Kaarlo, Morli ja Emeli (tulevat taka-ovesta).
Morli. Missä hän on? missä, jotta saisin syleilläkseni! Pyydän tuhannesti anteeksi siitä, kun annoimme sinun odotella … sen aikaa kun juhla-vaatteihin kävimme pukeimassa.
Kaarlo. Älkäähän turhia rakas herraseni… (Syrjään) Voi, kun on oudoksi muuttunut tuo enoseni! tuskin olisin arvannut häneksi!
Morli. Tässä on tyttäreni, Emeliseni, jonka nyt saat oppia tuntemaan.
Emeli (astuen esiin ja kumartaen). Terve tultua, herraseni… (Hiljaa itselleen) Voi, kun hän on ruman-näköinen ja kömpelö käytökseltään.
Morli. Ei suinkaan, sitä en voi havaita, tämä nuorimies on kuin olla pitää; hänellä on paljoa nuorempi ja verevämpi näkö kuin serkullasi.
Emeli (syrjään). Isälläni on hyvä sanoa; vaan mikä eroitus Kaarlon ja hänen välillä!