Morli (Kaarlolle). Tästä on jo monta aikaa sitte, kuin näillä seuduin viimein kävit?
Kaarlo. En sitte poikana ollessani; ja voitteko uskoa, että minä nyt kammosin tänne tullakseni.
Morli. Todellako!…
Kaarlo. Oikeen täyttä totta; minä olin niin arka kuin vasta-alkavainen.
Morli. Kuulitko, tyttöni, hän pelkäsi, ett'ei olisi mieleen meille. (Kaarlolle) Vaan nyt toivon heittäväsi pois kaikki kursailemiset, ja jos mitäkin mielesi tekee…
Kaarlo. Ah, jos uskaltaisin!
Morli. Onko sinulla mitään minulta pyydettävää?
Kaarlo. Ei, ei suinkaan … minä vaan rukoilen teitä muistamaan nämät sananne; te sanoitte: "jos mitäkin mielesi tekee, jos mitäkin"… Siitä myöhemmin ehkä, kukaties … vaan tällä erää olisi tarpeellisin saada jotain syödäkseni, sillä tänäpänä en ole vielä ruokapalaistakaan maistanut.
Morli. Minä vien sinut ruokasaliin vähän suurustelemaan kunnes päivällinen joutuu. (Emelille) Näetkö, miten ompi suorapuheinen ja koristelematoin!
Emeli. Hän ei ole vielä yhtä hyvää sanaakaan sanonut minulle ja tuskin ennätti tulla, kun jo rientävät ruu'an ääreen.