Ahola. Juuri lähtemäisilläni, tulin vaan jäähyväisiä sinulle jättämään!
Emeli. Olisit vaan mennyt niitä sanomatta. Etkö kuullut isäni käskyä. Ja kun isäni tahtoo sitä, niin sinun pitää kieltämättä totella häntä, (huokaellen) ja niin myös minunkin!
Ahola. Hänen käskyänsä ei tarvittukaan; jo minua olisi karkoittanut luotasi herra Ahola, tämä uusi kosija, joka varmaankin on löytänyt armoa, ell'ei jo rakkauttakin silmissäsi.
Emeli. Siitäpä en tarvinne sinulle tiliä tehdä. Koska minä hänen huolen, niin suotanee minun omilla silmilläni katsoa, miltä hän näyttää.
Ahola. Otatko hänen vaikk'et häntä rakastakaan?
Emeli. Mistäs tiedät, ett'en häntä rakasta? Ja jos niin olisikin; sen parempi; enemmän kiitosta sillä ansaitsisin.
Ahola. Niinmuodoin minun peräti unohdat?
Emeli. Sinustapa alku läksi.
Ahola. Sano ennemmin, ett'et minua koskaan ole rakastanutkaan.
Emeli. Olen, tätä ennen, hiukkasen; vaan nykyänsä ei vähintäkään.