Kaarlo (syrjään). Voi poloista minua! joko hän lie kasvoistani arvannut… (Äänessä) Varmaankin tuosta naimiskaupasta.
Emeli. Joka saattaa minun onnettomaksi, sillä minä rakastan toista.
Kaarlo (syrjään). No, kun sattui hyvästi se! (Äänessä) Sanokaa vaan, mamseliseni, ilman pelvotta; tämä toinen, jota rakastatte…
Emeli. On lapsuuden ystävä; on Kaarlo serkkuni.
Kaarlo (syrjään). Mitäs hittoja! ei tämä mieltä myöten käy! (Äänessä)
Kaarlo-serkkunne, se sama, joka tässä kasvoi kanssanne?
Emeli. Se sama, herraseni!
Kaarlo. Hän, joka kahdeksan vuotta sitte läksi täältä vielä poikana?
Emeli. Juuri hän.
Kaarlo (syrjään). Se on minua, jo sen nyt näen; mitenkähän tästä pulasta päästäneen. (Äänessä) Kuinka, mamseli, te vielä riiputte hänessä kiini, yhä vielä rakastatte häntä?
Emeli. Koska sen olen luvannut hänelle.