Emeli. Antaa hänen mennä, eikä enää koskaan tulla meidän silmiimme; mutta vieköön muassaan teiltä anteeksiantamisen ja suostumuksenne hänen avioliittoonsa.
Ahola. Minun avioliittoni! kuka teille sitä sanoi!
Emeli (itkien). Tämä herra tässä.
Kaarlo (itkien). Jaa, herraseni, minä sanoin kaikki, sanoin Kaarlon jo naineen.
Ahola (iloissaan). Kaarlo nainut! onko mahdollista. (Lankee polvilleen Emelin eteen) Rakas appeni, armas Emeliseni, Voi kun onnellinen olenki! Ei, ei, elkää katselko minua noin tuolla tavoin, elkää peljätkö; vielä minä olen täydessä mielessä; sillä se, joka tässä makaa jalkainne juuressa, ei olekaan orpananne; ompahan kosijanne, sulhonne, jonka aviovaimoksi Luoja teidät loi.
Morli. Ahola-herrako?
Ahola. Se sama juuri!
Morli. Ja nepa-hylkyni?
Kaarlo (polvillaan Morlin vasemmalla puolella). Tässä…
Morli. Ompa sinua aika veitikka!