— Minä lukisin ainakin hurjasti, sanoi Simo.
— Voi sinä veljeni Simeooni, suuri on kopeutesi, varo ettet lankea suinpäin ylpeyden kukkuloilta. Mutta nyt täytyy juosta, muuten myöhästytään.
Tohtori söi aamiaista ja Minna seisoi ovensuussa.
— Pojat ovat hakemassa todistuksia, sanoi hän.
— Vai niin.
— Nyt kuuluu jäävän hyvin paljon lapsia luokille. Minulla on tuttava, joka palvelee professorin perheessä, ja siellä käy ylioppilas lukemassa poikien kanssa ja kuuluvat sittenkin osaavan huonosti koulussa.
— Onhan niitä laiskoja poikia.
— Linteenin poika jää joka toinen vuosi luokalle. Ja sillä kuuluu olevan hyvä pää ja ymmärryksen lahja, mutta ei vain tykkää lukemisesta. Enkä minäkään välittäisi lukea, jos olisi pakko perästäpäin kertoa toiselle kaikki uudelleen ulkomuistista.
Tohtori nousi mennäkseen huoneeseensa. Hän oli totuttanut Minnan puhumaan virallisesti ja lyhyesti. Mikähän häntä nyt vaivasi, koska hän puhui näin paljon?
— Nisalan pojat eivät opi saksaa, vaikka heille pidetään kesillä nälkäinen poika Saksasta.