— Ketähän kaikkia Minna on varoittanut meitä loukkaavalla tavallaan? sanoi Simo harmissaan.
Tohtori oli sillä välin ottanut jotakin laatikostaan.
— Nyt saatte minulta muistot tästä iloisesta päivästä. Esko saa laskuviivoittimen, joka on ollut minun ystäväni monta vuotta. Simolle minulla on nuuskarasia, jonka yhteinen esi-isämme on saanut keisarilta hänen matkustaessaan Suomessa. Hän oli seurueineen yötä mainitun esi-isän maatilalla. Kerron toiste koko tapauksen. Toivon, että lahjat ovat teistä mieluisia?
Tohtori oli niin lapsellisen ystävällisen näköinen, että Esko nipisti varoittaen Simoa ja sanoi:
— Kiitos, eno. Minä uskon, että laskuviivoitin on hurjan hyvä olemassa.
— Nuuskarasiaa minäkin aina olen toivonut. Opettaako eno minua nuuskaamaan? kysyi Simo.
— Se on kallisarvoinen sukuperintö ja pidettävä sellaisena.
— Siinä tapauksessa minä ripustan sen roikkumaan sängyn yläpuolelle.
Esko muisti nyt Sentristä löytämänsä paperin. Hän ojensi sen tohtorille ja sanoi:
— Mitähän tämäkin merkitsee.