Pojat suoriutuivat helposti kotiintulosta. He hiipivät keittiöön, antoivat kissalle maitoa ja Simo asetti sen Järtekryynin vuoteeseen makaamaan.
— Sinä olet käki, joka munit pikkulinnun pesään, sanoi Esko.
— Parempi se on, kuin että Minnan pesä olisi tyhjä. Kuuletko, kuinka hän kuorsaa?
Pojat joivat maitoa ja menivät maata.
Aamulla Esko tyrkkäsi Simoa ja lauloi:
Kuule kuinka ääni kaikuu,
Minnan sydämestä raikuu
Kieli Minnan soi,
kieli Minnan soi!
Eskon laulu katkesi, sillä keittiöstä kuului Minnan ääni yhä selvemmin, kunnes hän itse tuli poikien luo ja kysyi uhkaavasti:
— Pojat, missä Järtekryyni on?
— Eikö se ole keittiössä?
— Se on ja se ei ole. Sen haahmo on, mutta missä se itse on?