Matkalla he olivat muuttaneet suunnitelmaa, niin että Simo tähysteli
Aleksanterin patsaan luona ja Esko Nikolainkirkon paviljongin lähellä.
Viimeksimainittu kyykistyi istumaan portaille rakennuksen taakse, niin ettei häntä näkynyt kirkon puolelta.
Odotettuaan noin viisi minuuttia hän näki miehen, jolla oli käärö kainalossa, tulevan Unioninkadun puolelta ja kulkevan suoraan paviljonkia kohti. Sinne tultuaan hän avasi oven avaimella, jonka hän otti sadetakin taskusta, ja meni sisään.
Esko odotti kärsimättömänä paikallaan. Kun Nikolainkirkon kello oli käynyt noin 15 minuuttia eteenpäin, tuli mies takaisin ilman kääröä. Hän kulki huolettoman näköisenä pois samaa tietä kuin oli tullutkin.
Esko seurasi varovaisesti jäljessä. Kadulla oli paljon ihmisiä, eikä mies huomannut mitään.
Hän kääntyi Aleksanterinkadulle ja täältä pasassiin. Esko oli jo tuntenut hänet Kuperaksi, eikä hämmästynyt nähdessään hänen menevän Sentrin ovesta sisään.
Esko itse juoksi keittiön käytävän kautta suoraa päätä Hilma Räsäsen huoneeseen. Avain riippui ovenpielen naulassa.
Kaikki oli ennallaan. Nähtävästi ei kukaan ollut tullut Eskon tilalle. Deilin hame riippui sängyn päädyllä ja Hetti tädin kengät koristivat ikkunanlautaa.
Esko pukeutui hätäisesti Hilma Räsäseksi ja meni alas omalle osastolleen.
Elin näki hänet ensimmäiseksi.