— Siinäkös se Hilma vihdoinkin on? Rouva on ollut hyvin vihainen ja lupasi jo soittaa etsivälle. Missä Hilma on ollut? kysyi hän.
— Minä kävin kotona, enkä muistanut heti palata, kertoi Esko todenmukaisesti.
— Oliko siellä sitten niin tärkeä este?
— Oli kamalasti esteitä. Suuria vaaroja, rosvoja ja tulipaloja, Eskon mielikuvitus alkoi liikehtiä.
— Hilma ei nyt laske leikkiä, vaan menee oitis siivoomaan Walkerin ja Burnsin huoneita, ne ovat vielä koskematta. Saa sitten itse vastata teoistaan rouvalle, sanoi Elin ja meni töihinsä.
Kuperan huoneessa Esko näki tutunnäköisen sadetakin. Hän veti oven kiinni ja pisti kätensä takin taskuun. Yhdessä olikin iso avain, joka hävisi Eskon housuntaskuun.
Kun päämaali oli saavutettu näin helposti, niin hän meni ullakkohuoneeseen. Siellä hän pukeutui omiin vaatteisiinsa ja laittoi käärön lainatuista vaatteista ja Hilma Räsäsen todistuksesta. Vielä oli kirjoitettava jäähyväiskirje.
"Hyvä Sentrinrouva.
Minä lähden nyt täältä, koska minusta ei ole palvelijaksi. Enkä minä vaadi yhtään palkkaa tältä ajalta. Minun häviämisestä ei ole suurtakaan vahinkoa, ainakaan siivoamisen puolesta. Parasta, ett'ei minua haeta tai tiedustella, sillä totta puhuen ei minua ole olemassakaan.
Kunnioittaen Hilma Räsänen."