— Niinkuin eilenkin.
— Jeh, mutta tässä seinässä oli ovi ja avain ovessa. Minä aukaisin oven ja näin huoneentapaisen holvin.
— Oliko siellä valoa?
— Katossa riippui palava öljylamppu. Siellä oli sänky ja kaappi ja pöydän ääressä istui justiin Lehtonen, joka söi hienoa aamiaista.
— Mitä hän sanoi?
— Minä sanoin että: "Hyvää päivää. Tulkaa pois täältä." Hän hypähti seisaalleen ja sanoi: "Älä, rakas poika, liikahda kynnykseltä, ovi menee muuten lukkoon ja me jäämme molemmat tänne".
Onneksi minä olin pitänyt kiinni ovesta. Lehtonen otti kellonsa, joka oli pöydällä, pani lakin päähänsä ja lähti mukaan. Heti kun minä päästin oven käsistäni, läiskähti se kiinni. Me kuljettiin takaisin aika kyytiä, kivi meni helposti paikoiltaan, ja me oltiin kadulla. Lehtonen kertoi, että hänellä oli ollut hyvää ruokaa, joka työnnettiin sisään pienestä luukusta. Kaikki hänen rahansa ja muut tavaransa olivat tallella. Me mentiin hänen asuntoonsa, ja tiellä hän kertoi, mitä oli tapahtunut.
— Explementit olivat kai tehneet tämänkin? kysyi Esko.
— Walker oli kirjoittanut hänelle kirjeen ja pyytänyt tapaamaan Havis Amandan luona. Siellä oli auto odottamassa. Tuskin oli Lehtonen istuutunut niihin, kun kaksi miestä tarttui häneen kiinni ja kolmas sitoi haisevan liinan kasvojen päälle. Hän pyörtyi heti ja heräsi vasta sängyssä, joka oli holvissa. Kerran oli joku huutanut oviluukun kautta ja sanonut, että hän pääsee vapaaksi kuukauden perästä.
— Kun Pariisin Olympialaiset olisivat loppuneet. Oliko Lehtonen iloinen? kysyi Esko.