— Kiitollisuutemme te saatte ikuisiksi ajoiksi, te olette oikeita Suomen poikia. Mutta lausukaa joku asia, jota oikein hartaasti toivoisitte, sanoi Ritolakin.
— Enempää me emme tahdo. Muistakaa vain meidän nimemme: Esko ja Simo Linja, jos joskus satuttaisiin tapaamaan. Ei me välitetä polkupyöristä tai muista lahjoista, sanoi Esko.
— Isänmaa ja Suomi ovat meistä pääasia. Niille ei vedä vertoja Phoenix special tai Wanderer. Älkää suinkaan ajatelkokaan, että me vaadittaisiin palkkaa, Swiftiä tai sellaista. Me ollaan hurjan iloisia, jos Suomi voittaa ja te tulette kunniaan.
Nurmi otti muistikirjansa taskustaan ja kirjoitti siihen jotakin.
Sitten hän kysyi poikien osoitteet ja kirjoitti nekin muistiin.
— Nyt me lähdemme valmennusleirille Drumsöhön, emme me voi enää seistä tässä kadulla. Mutta teitä me emme unohda, Linjan kunnon pojat, sanoi hän ja puristi poikien käsiä.
— Vahinko, ettei voi kirjoittaa sanomalehtiin koko juttua. Siitä voisi muuten tulla kansainvälisiä selkkauksia. Menkää, pojat, huomenna katsomaan, lähtevätkö Walker ja Burns Ariadnella. He eivät olleet tavallisia pahantekijöitä, mutta kyllä he olisivat ansainneet ainakin selkäsaunan, sanoi Ritola.
— Kyllä heitä harmittaa tarpeeksi asti, kun te saatte kultamitaleja
Pariisissa, sanoi Esko.
— Kiitos vielä kerran, pojat, sanoi Stenroos ja alkoi harpata pitkin
Unioninkatua melkein maratonin tahdissa.
Muutkin hyvästelivät sydämellisesti ja seurasivat perässä.
Esko, Simo ja Järtekryyni menivät kotiinpäin.