He olivat iloisia ja juttelivat koko matkan merkillisestä seikkailustaan.
Kotiin tultuaan he panivat Järtekryynin omalle tilalleen ja Simo vei vanhan vieraan kissan sinne, josta hän oli ottanut sen. Se juoksi portin alta viereiseen pihaan, josta se luultavasti oli kotoisinkin.
Maata mennessä sanoi Simo:
— Jos meillä olisi äiti ja isä, niin he olisivat varmasti iloisia pojistaan.
— On kumminkin kivaa, kun on tehnyt hyötyä ja joku on kiitollinen.
Kerrotaan huomenna enolle, sanoi Simo.
— Mutta eno sanoo vain että: "sehän on sangen merkillistä, menkää nyt pojat omaan huoneeseenne".
— Älä. Niin oli ennen, mutta nyt hän on jo aika paljon meidän kanssamme ja ymmärtää montakin asiaa.
— Jeh. Ymmärtää paljonkin, tunnusti Simokin.
* * * * *
Vasta myöhään syksyllä saivat pojat selityksen siihen, mikä vielä jäi hämäräksi.