— Päästäisiin me kääntämään heidän sisunsa ulospäin, niin nähtäisiin, mitä lumen alla on, sanoi Esko. — Mennään pois täältä, ennenkuin minä huudan heille heidän kunniansa.
Kun pojat tulivat kotiin, kuulivat he ääniä eteisestä. Avattuaan oven he näkivät häikäisevän näyn.
Eteisen lattialla oli kaksi hienoa polkupyörää. Minna puhui miehen kanssa, joka oli tuonut pyörät.
— Tämä on varmaan erehdys. Ei meille ole ostettu polkupyöriä, sanoi hän.
— Tässä on selvä osoite. Kyllä ne ovat tänne tulevia, sanoi mies ja ojensi Eskolle kirjeen.
Päällekirjoitus oli:
Esko ja Simo Linja. Tohtori Elis Somerin luona. Alla oli katu ja
numero.
Eskon kädet vapisivat, kun hän avasi kirjekuoren. Sisällä oli paperi, jossa seisoi:
"Koko valmennusleirin urheilijoitten sankka parvi lähettää Eskolle ja Simolle tervehdyksensä. Pyörät ovat muistolahjoja kelpo pojille. Hei, hei, Suomi!"
— Hurraa ne ovat meille, huusi Esko luettuaan kirjeen.