Päästyään viimeisen sivun loppuun hän soitti sähkökelloa. Ovi avautui ja siististi puettu vanhanpuoleinen palvelijatar tuli sisään.
— Muistaako Minna minun sisartani Veraa? kysyi tohtori.
— Miks'en minä muistaisi varsin hyvin rouva Linjaa, vaikk'ei hän juuri ole käynyt täällä. Leskenä ollessaan hän onkin enimmäkseen oleskellut ulkomailla. Poika parat ovat asuneet vierasten luona kaiket talvet, vastasi puhuteltu.
— Veran keuhkot eivät sietäneet Suomen ilmastoa. Viime jouluna sain tiedon, että hän oli kuollut Mentonessa.
— Varjelkoon! Eihän tohtori ole käynyt surussakaan?
— Tosiaankin. Sitä en tullut ajatelleeksi.
— Kuka on huolehtinut pojista siitä saakka?
— Kevätlukukauden he kävivät koulua Tampereella, niinkuin ennenkin. Kesän he ovat olleet partioleirillä. Mutta nyt sain kirjeen Veran asianajajalta, joka ilmoittaa, että minut on nimitetty poikien holhoojaksi.
— No en ole kuullut ihmeellisempää!
— Heidät siirretään Helsingin lyseoon vastaaville luokille ja äidin toivomuksesta he saavat kodin minun luonani. Minusta tulee heille isän sijainen.