— Onko neidillä safiirisormus? kysyi Esko.
— Tässä se on sormessani. Mutta mitä sillä on tekemistä teidän asianne kanssa?
— Se osoittaa vain, että me ollaan osuttu maaliin. Meillä on eno, jonka nimi on Elis Someri. Hän on nyt huonossa hoidossa. Kaksi koulupoikaa ja palvelija, joka tahtoo hierottaa, vaikka lääkäri kieltää, eivät justiin sovi hoitamaan sellaista, joka on nyrjähyttänyt jalkansa ja jonka päätä vastaan on oman isänsä kipsikuva särkynyt.
— Hyvänen aika, lapset. Onko Elis Someri sairas ja hylätty? Me olimme ennen hyvät ystävät, mutta 15 vuoteen en ole kuullut mitään hänestä, paitsi kun näin sanomalehdestä, että hän on tullut tohtoriksi. Mitä siis tahdotte?
— Onko neiti naimisissa? kysyi Simo äkkiä.
— En ole. Entä te? hymyili neiti.
Pojat purskahtivat vapauttavaan nauruun.
— Saatte kutsua minua Hetti tädiksi, niin voimme keskustella vapaammin, jatkoi neiti.
— Eikö Hetti täti tulisi meille hoitamaan enoa ja lohduttamaan ja muuta sellaista? pyysi Esko.
— Ja pyyhkimään hikeä otsalta ja huiskuttamaan kärpäset vek, lisäsi
Simo muistamatta, että oli joulukuu.