— Minä en usko, että ne olivat luonnollisia. Mitenkäs ne nyt olisivat suoria kuin vedestä nostettu kalaverkko. Henkevä hän kyllä on, etenkin kun hän juoksee raitsikan perässä ja puhkii kuin höyryjyrä.
— Mitä sinä puhut, Simo? Tunnetko sinä Hetti Feberin? havahtui tohtori viimeinkin.
Simo juoksi pois vastaamatta. Hän otti Hetti neitiä kädestä ja veti tätä muassaan sanoen:
— Eno on paraikaa muinaismuistojen vallassa. Nyt on sopiva hetki.
Saatuaan Hetti neidin ovesta sisään hän itse vetäytyi pois sulkien oven jäljessään.
Pojat hieroivat käsiään, eivätkä voineet pysyä paikoillaan jännityksestä. Minnakaan ei voinut pidättäytyä kuuntelemasta puhetta, joka epäselvästi kuului tohtorin oven takaa.
Kun kahvi oli pöydällä, sanoi Minna:
— Mene, Esko, kutsumaan neitiä kahville.
— Mene sinä, Simo. Aikaihmisistä ei milloinkaan tiedä, mistä he suuttuvat. Vaikka toinen on tarkoittanut heidän omaa parastaan.
— Olenko minä sitten parempi seisomaan hänen julmistumistaan vastaan. Ei silti, että eno suuttuisi. Häntä on niin vähän härnätty elämässään, ettei hän ole tottunut vihastumaan. Minä menen, jää sinä Minnan hameen suojaan, sanoi Simo ja meni tohtorin huoneeseen.