Lähtiessään hän lupasi tulla takaisin joka iltapäivä, kunnes tohtorin jalka paranisi.
— Rohdoskauppiasnaiset näkyvät olevan eri hyviä ihmisiä, sanoi Simo poikien syödessä illallista.
— Mainioita. Mutta ei tänne mahtuisi monta sellaista. Mennään kysymään, mitä eno ajattelee.
Tohtori oli tavattoman virkeällä tuulella. Hän kiitti poikia heidän huolenpidostaan ja kysyi:
— Mitenkä te keksitte hakea Hetti neidin tänne ja kuka teille kertoi hänestä?
— Me kysyttiin Minnalta, että oliko enolla joku tuttava nainen, joka halusi uhrautua. Minna muisti Hetti tädin, mutta oli unohtanut sukunimenkin. Me selvitettiin asia justiin kuin salapoliisit, jotka varmasti olisivat kiskoneet ison summan palkkioksi, selitti Esko.
— Minä en tahdo, että kukaan uhrautuu minun tähteni, vastusti tohtori.
— Mutta naiset itse tahtovat kärsiä. Virtasen setä sanoi, että 50 naista kärsisi mielellään hänen tähtensä, jos hän vain huiskuttaisi kättään. Ja Agda Ahlgren, joka palveli Virtasella, säästi oman osansa jälkiruoasta palokuntalaiselle, joka sittenkin otti maitopuodin neidin.
— Kylläpä teillä on paljon kirjavaa elämänviisautta, poika parat. Takaisitte tarvita sivistyneen naisen kasvattajaksi. Minusta ei ole teidän vaalijaksenne, huokasi tohtori.
— Ovatko rohdoskauppiaat sivistyneitä? kysyi Simo.