— Eihän mikään kunnia ole suurempi kuin olympialaisvoitot, sanoi Esko innokkaasti.
— Tieteellisen työn tulokset tuottavat oikeaa kunniaa, ja arvokkaan väitöskirjan luominen on ihmishengen arvoinen ponnistus.
— Kuka sellaiselle hurraa tai liputtaa? Kansanjoukot eivät ole koskaan kantaneet kirjatoukkaa riemukulussa kaduilla, eikä ulkomailla nykyään panna arvoa sellaiselle. Ja kuivaa se onkin. Mutta jos eno näkisi esimerkiksi oikeaa kolmiloikkausta. Se on poikaa se. Lähdetään nyt Eläintarhaan, joudutti Simo.
— Emmekö menisi mieluummin yliopiston kirjastoon? Siellä on uusi teos revontulista, jossa on kauniita kuvia, koetti eno ehdottaa.
— Koko Helsinki menee Eläintarhaan, kukaan ei välitä revontulista. Enolle juuri on tärkeää lähteä mukaan. Koko Euroopassa ja Amerikassa ei ole niin hass — — — tarkoitan omituista ihmistä, joka luulee Ritolaa laivaksi tai Tuulosta hevoseksi. Tokko eno tietää, mitkä lajit kuuluvat viisiotteluunkaan? kysyi Esko.
— No mennään sitten, sanoi tohtori, joka huomasi tietämättömyytensä.
— Illalla olisi tosin mieltäkiinnittävä esitelmä yliopistolla.
Esko ojensi tohtorille hatun ja Simo kepin, ja sitten mentiin. Pitkin matkaa pojat selittivät urheilujen eri laatuja. He kertoivat, kellä oli suurimpia mahdollisuuksia voittoon ja selittivät urheilijoiden ominaisuuksia. — Arvaako eno, mikä maa on meidän vaarallisin kilpailijamme? kysyi Esko.
— Eiköhän Saksa, siellä on eteviä miehiä, ainakin tiedemiehiä.
— Hui, hai. En minä olisi uskonut, että eno on noin huono tietojen puolesta. Amerikka on ainoa maa, joka meidän poikia pelottaa.
— Mutta Englantihan on urheilun maa, sanoi tohtori.