Kahvin aikana alkoi Terttu itkeä nyyhkyttää. Hetti täti koetti saada selkoa surun syystä, mutta turhaan.
— Minä en uskalla sanoa mitään, en uskalla, en, en, hoki Terttu puristaen lujasti toista kättään nyrkkiin.
Sakari, joka seisoi vieressä, otti äkkiä kiinni hänen ranteestaan ja käänsi sormet taaksepäin, jolloin nyrkki aukeni. Paperipalanen putosi lattialle.
— Anna tänne, anna heti tänne, huusi Terttu hädissään.
— Tässä on salaisuuden ratkaisu, ja minä lupaan sinulle, että minä suojelen sinua vaaran sattuessa. Anna meidän lukea tämä, sanoi Sakari.
— Lue sitten, mutta varjele minua kostolta, nyyhkytti Terttu.
Sakari nousi tuolille ja luki:
"Joka uskaltaa loukata toisen kunniaa, se on koston varjon alla. Kuule nainen! Omat korvasi ovat puolta pienemmät ennenkuin aurinko nousee ja sika aamulla röhkii.
Pitkä korva.
Sinetti."
— Kuka teistä viitsii peloittaa Terttu parkaa noin karkeasti? kysyi
Hetti täti.