— Anna minunkin lukea, Helle, pyysi Deili.
— Ei se sovi sinun luonteellesi, sinä voisit tulla kipeäksi.
— Älä pelkää, että tulen mustankipeäksi ainakaan, sanoi Deili, ja koko nuorisoseura, paitsi Eskoa, nauroi.
Hetti täti ja tohtori istuivat taka-istuimella ja puhelivat välittämättä meluavasta seurasta.
Pallokentällä oli jännittävä kilpailu. Sekä tytöt että pojat olivat innostuneita.
Deili ja Seppo löivät vetoa kirjeestä kesälomalla.
— Sen pitää olla vähintään neljä sivua pitkä, vaati Deili.
— Hyvä ehdotus, sillä sinä sen saat maksaa. Näetkö, mitenkä sinun puolueesi hoitaa huonosti peliä. Maalivahtikin on ihan kelvoton, kiusasi Seppo.
— Mutta tuolla oikealla on nainen, joka huiskuttaa hänelle nenäliinallaan. Ei, mutta Eskollehan hän huiskuttaa. Näetkö tuota, jolla on kamala hattu, jossa on rikinvärinen töyhtö ja hame on kuin kukikkainen sohvanpäällys? Sinulla on hiukan omituisia tuttavia, sanoi Deili.
— En minä hänestä välitä, sanoi Esko, jota ei vähääkään haluttanut jättää hauskaa seuraansa.