— Nyt lähden, kun vielä on vähänkin järkeä jäljellä, — kiitoksia vain huolenpidostanne, sanoi hän.
Kirjoitukset onnistuivat hyvin. Ossi sai matematiikassa ja ainekirjoituksessa hyvät arvosanat, muissa aineissa huonommat, mutta kuitenkin hyväksyttävät numerot.
Nyt hän oli aina kotona, luki ahkerasti ja pysytteli huoneessaan. Pojat ihmettelivät, ettei hän ollut iloisempi, vaan kovasti allapäin.
Sitten tuli päivä, joka toi paljon levottomuutta pieneen kotiin.
Ossi oli mennyt kouluun tenttimään historiaa. Pojat lukivat läksyjään huoneessaan, kun Seppoa pyydettiin puhelimeen.
— Tämä on Hannes Pälsi. Ossi ei voi tulla itse puhumaan, mutta hän pyytää sinua ottamaan hänen huoneestaan ruskean kaapin alalaatikosta pohjapaperin alta ison ruskean kirjekuoren. Laatikon avain on samassa kotelossa kuin Ossin kiikarikin.
— Kyllä minä ne löydän, sanoi Seppo.
— Ota kirjekuori sisältöineen ja piilota se varmasti. Vie mieluummin pois koko talosta, jatkoi Hannes.
— Miksi Ossi ei tee sitä, kun hän tulee kotiin? kysyi Seppo.
— Minulla on tulinen kiire, älä kysy mitään. Näytä, että olet mies ja toimitat asian kunnollisesti. Älä suinkaan kerro kenellekään mitään tästä.