II.
KIRJEENVAIHTOA.
Ratakadulla torstaina
Rakas Äiti, äiti.
Eikö ole tarpeeksi kun kirjoittaa päivän alkuun? Sen muistaa. On vähän hankalaa, kun tulee kouluun kolmannelle luokalle, kun on lukenut vain kotona ja ollut yksi opettaja, herra Lehtonen, jonka minä hoksasin raitsikassa ja hänestä oli tullut sotamies ja antoi paikan vanhalle rouvalle, joka seisoi ja piteli kiinni remmistä katosta ja sen puseron ja hameen välillä oli aukko, josta näkyi valkoista liiviä vahingossa, kun käsi oli ylöspäin. Koulussa on monta konstia, mitä me ei olla aavistettukaan, ei saa juosta käytävissä ja luokalla saa puhua vain kun huitoo ja opettaja sanoo että: Uski ja täytyy antaa selkään monelle, omasta ja Sarrin puolesta ja rusettia ei voi pitää takissa ja linkopyssyt ja huuliharput opettajat nykäsevät, vaikka ne ovat kyllä muuten rehellisiä ja parempia kuin luulisi. Monella on sentään äkkinäinen ja topakka ääni, että pelästyy kun se nopeasti kysyy. Nyt meillä on parempi olla kun me urheillaan reimasti ja osataan läksyt, kun Lehtonen opetti jo melkein kaikki, mitä täällä opetetaan. Mutta Sarri joutuu välistä kiikkiin, kun on lyönyt pesäpalloa iltapäivän ja minä vasta illalla sitä opetan ja nyt muistui mieleeni että isopallo jäi sinne, lähetä rakas äitimuru, se tänne.
Täti on muuten hyvä, mutta hämmästyy ja puhuu paljon ja hiukset ovat päivällä päässä ja yöllä piirongilla, melkein kaikki, Sarri näki, kun kerran kävi hakemassa hammastippoja tädiltä, kun hammasta pakotti ja Lempi on ihan kuin Saima ja kihloissa sulhasen kanssa ja hieno paitsi kynnet. Nyt ei ole muuta sanottavaa, kuin siitä koti-ikävästä ja se on kruinaa, niin että minä jätän sen Sarrille.
Ystäväsi Seppo Uski.
J.K. Nuttura vain oli piirongilla.
Seppo oli tehnyt vahvasti työtä. Hän piti velvollisuutenaan täyttää koko arkin ja koetti kirjoittaa nuhteetonta kirjakieltä.
— Kirjoita sinäkin, Sarri, jotakin.