— Sinisellä musteella. Mutta nyt on aika mennä nukkumaan. Hyvää yötä poikaseni. Toivon, että te viihdytte tädin luona, sanoi täti ja vetäytyi pois.
— Tämä huone on aika komea ja lattia on kuin pöytä, mutta meidän huoneemme Varpuniemessä on sentään…
Lause jäi kesken, sillä Seppo tunsi kotihaikeuden puristavan kurkkuaan.
— Täti on perin ystävällinen, mutta äiti on sentään… Eikö sinusta äidit ole kaikkein tärkeimpiä naisia. Ja niitten pitäisi varsinkin iltasilla olla poikien luona, jotka silloin ovat huonolla elämisen päällä. Seppeli, nostetaan sängyt vieretysten.
— Se on hassua.
— No, hyvää yötä sitten.
Pojat riisuutuivat ääneti ja kiipesivät vuoteisiinsa. Valo sammutettiin ja molempien sängyistä kuului hiljaista supatusta.
Kului hetken aikaa, sitten Seppo kuiskasi:
— Sarri, kuule Sarri, nostetaan vaan.
Hyvin hiljaa ja varovasti vedettiin sängyt vieretysten. Parin minuutin kuluttua nukkui kaksi valkopäätä sikeää lapsen unta.