— Kutsu pojat tänne, Ossi, sanoi täti.
— He eivät ole kotona.
Illallinen oli kolkonlainen. Täti tuumi tepsiviä rangaistuskeinoja ja Ossi pani useaan kertaan alulle keskustelun, saamatta muuta kuin yksitavuisia vastauksia. Syötyään vetäytyivät molemmat huoneisiinsa.
Täti veti esille kasvatusopin nuorilta päiviltään, mutta ei löytänyt tilaisuuteen sopivaa kohtaa. Kun aika kului, hän alkoi tulla levottomaksi. Missähän pojannaskalit viipyivät?
— Tässä on kirje rouvalle, se oli keittiön pöydällä, sanoi Lempi.
Naimi-täti luki sen moneen kertaan, pudisti päätään ja vilkuili kasvatusoppiin.
— Poika raukoilla on nälkä. Lempi, vie heille ruokaa.
Nälkä olikin suurin kärsimys maailmassa Naimi-tädin mielestä. Hänen sydämensä suli kuin vaha kun hän ajatteli, että pojat kärsivät ruoan puutetta.
— Tässä on teille ruokaa, mutta minä en antaisi teille hiventäkään, sanoi Lempi pojille.
— Lähettikö täti meille ruokaa? kysyi Sarri alkaen syödä.