— Tehdään niin. Parasta on heittää sinut, sanoi Risto.
— Ei minua, mutta vaikkapa Janne.
— Kaikki on selvää, tulkaa, mennään kotiin. — Holmes tuli rauhallisena nurkastaan.
— Mitä? Oletko ratkaissut tämän asian? — Pojat olivat ihmeissään.
— Aivoni tekivät sen helposti. Myönnättekö nyt, että on muitakin salapoliiseja kuin Scotland Yardin, jotka kelpaavat johonkin? Mitä sanotte, herra Lestrade?
— Myönnänhän minä, jos todella olet ratkaissut pulman, vastasi Sarri.
— Ja sinä, Watson, voit liittää uuden jutun entisten joukkoon.
— Minä vain en ymmärrä? sanoi Seppo.
— Olet taitava lääkäri, mutta huono johtopäätösten tekijä. Ensin huomasin, että istuimme melkein pimeässä. Katulyhdyn heikko valo tuskin ollenkaan valaisi huonetta. Sitten aloin tutkia ikkunoita. Niistä ei ollut hyötyä, ei myöskään katosta eikä lattiasta. Toista oli seinien laita. Katseeni kiersi ympäri niitä ja pysähtyi takaseinälle. Siellä häämötti jotakin. Hämärä muisto laulutunneilta auttoi minua, ja asia oli ratkaistu. Tulkaa varovasti jäljestäni!
Janne kulki toisten seuraamana takaseinää kohti, astui varmana tässä seinässä olevan oven luo ja aukaisi sen mahtipontisesti. Toiset ällistelivät.