— Kyllä minä sellaisen tiedän. Meillä on myöskin samanlainen — nimi vain on Saima. Semmoiset tahtovat mennä naimisiin miesten kanssa.
— En minä usko, että Liisa tahtoo. Hän halveksii miehiä, sanoi Risto.
— Niin meitä, silloin, kun me kaadetaan mustepullo sen kirjeelle. — — —
— Älkää nyt puhuko pöhnää! Mitenkä me päästään kotiin? Sarrilla oli jo itku kurkussa.
— Tuumikaa te täällä, te voitte olla Scotland Yard, Lestrade ja muut. Minä menen tuonne nurkkaan Sherlock Holmesiksi pohtimaan asiaa. Antakaa minulle piippu ja viulu, sanoi Janne.
— Minä olen Watson, jolle voit selittää joka askeleen, jonka pääset eteenpäin, ehdotti Seppo.
— Ei kukaan saa lähestyä, huusi Janne, joka istui leikkirevolveri piippuna huulien välissä pimeässä nurkassa.
— Heitetään kadulle pullo, jossa on kirje sisässä, niin saamme apua, sanoi Sarri.
— Se menee rikki eikä kukaan löydä sitä. Mutta laitetaan soihtu nuottivihosta ja heilutetaan ikkunasta edestakaisin, oli Riston nerokas suunnitelma.
— Kääritään joku meistä muitten vaatteisiin ja heitetään alas apua hakemaan. Sillä tavalla ei satu kiviin, sanoi Sarri.