— Mitenkä tiesit tulla avaamaan?
— Janne soitti juuri, että kaksi salapoliisia on kadulla ja ne tahtovat tulla kotiin nukkumaan. Onneksi minä olin puhelimessa.
— Miten valvoit näin myöhään?
— Luuletko, että kukaan meillä voi nukkua? Otaksut varmaankin, että
Naimi-täti kuorsaa rauhassa ja tulet ovat sammutetut kuin rauhan aikana.
Pojat kulkivat hiljaisina portaita ylös. Molemmat aavistivat jotakin.
Sentähden he hämmästyivät kovin, kun Naimi-täti heidät nähtyään syleili ja taputti, nauroi ja nyyhkytti vuoroin.
— Rakkaat poikani, vielä sain nähdä teidät elävinä. Tulkaa syömään, ruoka odottaa teitä, lapsiparat.
Pojat söivät ja kertoivat, Naimi-täti tyrkytti ruokaa ja Ossi nauroi.
— Hyvää yötä nyt, toivon ettei minun koskaan enää tarvitse pelätä näin puolestanne. Huomenna on sunnuntai, silloin saatte nukkua rauhassa, olivat Naimi-tädin viimeiset sanat.
— Minkähän tähden Naimi-täti oli niin hädissään? Eihän me olla hänen poikiaan, tuumi Seppo.