— Prätskis, prätskis, lopetti Janne poikien tavallisella tervehdyssanalla. — 25 markkaa! Ihan liian vähän. Janne paneekin rahansa tarkkaan laboratoriotarpeisiin. Kävikö se Santeri Lontoossa panttaamassa, ehkäpä? mutisi Seppo itsekseen. Kun olisi joku rikas ystävä! Mutta samalla hän huudahti ilosta alkaen kaivaa taskujaan. Sieltä löytyikin kulunut nimikortti.
— Silja Sylvia Letala. Hei, siitä tulee varmasti apu! Seppo päätti mennä Sarria tapaamaan soitto-opettajan ovelle. Hän pukeutui nopeasti, juoksi kadulle ja kääntyi kulkemaan raitiovaunua kohti, jonka näki lähestyvän seuraavaa kulmaa.
Hän juoksi nopeasti joutuakseen vaunuun.
— Merkillistä, miten paljon nopeammin raitiovaunut kulkevat, silloin kun niiden jäljestä juoksee, kuin jos istuu niissä, ajatteli Seppo hypätessään hengästyneenä vaunuun.
Sarrin hän tapasi parin askeleen päässä opettajan ovesta.
— Mitä sinä täällä teet? kysyi Sarri.
— Minä tulin sinua tapaamaan.
— Arvatenkin. Mitä on tapahtunut? Särjitkö sähkölampun vai kaadoitko vesikannun matolle?
— Onko sinusta kaikki asiat hyvällä tolalla nyt tällä hetkellä?
— Housunkannattimet menivät poikki ja saksa on osattava paremmin kuin viimein, muuten käy pahasti, ja kengännauhat eivät ole nauhoja vaan solmuja. Mutta: paikka paikan päällä, markka markan päällä, solmu solmun päällä.