On hanget korkeat, nietokset,
Ja lupa, lupa on meillä.
Sarri lauloi täyttä kurkkua, mutta viimeiset sanat tukehtuivat, sillä
Seppo painoi nopeasti pyyheliinan hänen suulleen.
— Ole hiljaa kuin hiiri, muuten Naimi-täti herää ja mättää meidän päällemme vaatteita niin, että olemme yhtä paksut kuin Haltin täti luonnollisena, varoitti Seppo.
— Tässä tuon teille lämpimät villapaidat ja omat pitkät harmaat sukkani, kuului samassa Naimi-tädin lempeä ääni ovelta.
— Meillä on lämpimät hiihtotakit, kyllä me tarkenemme, sanoi Seppo katsoen Sarria, epätoivoinen ilme silmissä.
— Tulin vain tarkastamaan, että olette todellakin hyvin varustettuja.
Tässä on voileipiä ja kovaksikeitettyjä munia.
— Niilon luona saamme aamiaista ja kahvia, mutta kiitos tästäkin, kyllä se on matkalla tarpeen, sanoi Sarri.
Kun pojat lähtivät, olivat he paksuja kuin pavut, vähemmällä he eivät suoriutuneet hyväntahtoisesta Naimi-tädistä. He palasivat heti keittiöön, riisuivat turhat vaatteet, piilottivat ne kaapin päälle ja livistivät tiehensä.
Suurin osa luokkaa, Risto ja Janne ja muut, hiihteli pitkin valkoista hankea. Varpuniemen kaksoset jättivät pian muut jälkeensä. Maalaispoikina he olivat hyviä hiihtäjiä ja kiitivät nyt eteenpäin nauttien hyvästä kelistä ja vapaudesta.
— Eikö ole ihme, että me ei olla karattu tästä kaupungista? Maalla on koti ja metsä ja eläimet, sanoi Sarri.