— Jännää siellä on ja sinne mahtuu paremmin, lisäsi Seppo.
— Jeh, Naimi-tädin luona meillä on oma huone ja kuitenkaan ei sinne mahdu hyvästi. Eikä koulussa eikä kadullakaan ole kylliksi tilaa. Mutta tänne mahtuu, ja Sakari käytti nuoria voimiaan, niin että posket punertivat.
— Nyt levätään ja syödään Naimi-tädin eväät. Tässä on sopiva kivi.
— Ruoka maistuu Varpuniemeltä ja ruumis on muuttunut sopivammaksi minun hengelleni.
— Näetkö tuossa kaksi harmaapukuista poikaa, he juoksevat kuin henkensä edestä?
Kaksi hengästynyttä, hätääntynyttä poikaa pysähtyi juuri kiven kohdalle.
— Auttakaa meitä, pelastakaa, ne ottavat meidät kiinni, pyysivät he.
— Mistä te tulette ja kuka teitä vainoo? kysyi Seppo.
— Me tulemme Oulunkylän kunnalliskodista, ne antavat meille selkään, auttakaa meitä piiloon, sanoi toinen pojista. Toinen alkoi itkeä ääneen.
— Ei tässä auta muu kuin piilottaa pojat lumeen, sanoi Sarri alkaen kaivaa kuoppaa kiven syrjään.