— Se äskeinen mieskin rakasti minua niin, että käsivarressa taitaa olla mustelma, lisäsi Seppo.
— Nyt on kärsivällisyyteni lopussa. Olen puhunut teidän omilletunnoillenne, mutta sydämenne ovat kivikovat. Saatte kärsiä rangaistuksen, jonka oma työnjohtajanne määrää teille. Eikö teitä hävetä katsoa häntä silmiin?
— Onko hän niin kamalan näköinen? kysyi Sarri, mutta vaikeni äkkiä saatuaan murhaavan katseen johtajalta, joka soitti kelloa.
— Pyytäkää poikaosaston työnjohtajaa tänne, sanoi hän sisään tulevalle palvelijalle.
Huoneessa vallitsi täydellinen hiljaisuus, kunnes ovi aukeni ja musta mies astui sisään.
— Tässä ovat nyt karkulaiset. Ottakaa heidät haltuunne ja rangaiskaa poikaparkoja, jotka ovat eksyneet oikealta tieltä, sanoi johtaja.
Mutta musta mies tuijotti vain poikiin, jotka kumarsivat kohteliaasti.
— Minä olen Sakari Uski ja tuo on kaksoisveljeni Seppo. Me olemme
kotoisin Varpuniemeltä Karjalohjalta. Isä on eläinlääkäri ja äiti on
Jääskestä. Sitten meillä on sisar Saima, joka on kihloissa, selitti
Sarri juurta jaksain, kun tauko alkoi tuntua kiusalliselta.
— Eivätkö nämä olekaan Paavo ja Matti? kysyi johtaja.
— Eihän noilla ole vaivaishuoneen pukujakaan, sai pitkä mies vihdoin sanotuksi.