Kuta kuumempi tuli, sitä omituisemmaksi kävi Anu. Hän varoitti poikia menemästä saunaan, sillä siellä oli vihollisia. Kerran hän kirjoitti Ilmalle, jota odotettiin kotiin lomalle ja pyysi tätä ostamaan hänelle uimapuvun. Asia ratkaistiin niin, että Tekla lahjoitti Anulle Ilman entisen puvun, jolla hän nyt ui lopun kesää. Pää selvisikin joka kerta huomattavasti.
Toiselta puolen tuli Anu yhä haaveellisemmaksi. Iltaisilla kaikui laulu rantakallioilta, kun laivansavu katosi sisäjärven saarien taakse.
"Vie tuulonen viesti mun armaalien taa sinimerten vieraille maille ja kuiskaa hiljaa hänen sytämellen: olen ijäti lempesi orja!"
Sivistysriennot eivät myöskään unohtuneet, sillä keittiöstä kuului puuropadan sorinan säestäessä:
— Jaak aakar ten uulyytika kossen, tuu aakar ten uulyytika kossen…
Eräänä kauniina elokuun päivänä, kun lehtori selvitteli pikääsiimaa kaivon läheisyydessä, kulki Anu ohi, kantaen kahta vesiämpäriä.
Lehtori, joka aina oli avulias, milloin hän hajamielisyydestään huolimatta, keksi jonkun tarvitsevan apua, tarjoutui auttamaan jyrkässä mäessä.
Anu asetti ämpärit maahan, puisti päätään ja sanoi:
— Minnuu ei tarvisse herrat auttaa, kyl mie senverra kavahan. Enkä mie tiijä, mitä kalloi siin vees liikkuu, mis lehtor uip. Mitä lehtor miun ämpärlöitäin raahaa?
— Minä olisin vain auttanut, kun mäki on niin jyrkkä, sanoi lehtori säyseästi.