— Auttaa vaa ommaa rouvaasa. Mie tiijän herroi metkut ja iesottamiset. Kososel ei ykskää tyttö kestänt entisellää, jos ei issiää varont, kons vaa isseksee ol. Miul on se paper talles ja kavahtakkaa jot' en mie vällee näytä rouval.
— Ei minulla ole metkuja, eikä ole koskaan ollutkaan, kaikista vähimimin palvelijoitten kanssa. Mistä paperista Anu puhuu?
— Tään mie sain postis, sillo ko herrasväk ol reissus. Kyl mie nään kirutuksest ja meiningist kene se on tekemä.
Anu kaivoi taskustaan huonolla käsialalla kirjoitetun kirjeen ja antoi sen lehtorille, joka luki:
Muistoksi.
Ei kuihtu ne jotka sinusta jäi nin selvä on Kuvasi sytämessäin Ei kuihtu ei kuole Ne kukivat van minä jän sua kaihoden muisdeleman.
Kun elosi sule hymyää ja kohdalo Rusuja kanta nin muisdele joskus minua joka kuljen mailman Ranta. Se Joka sinua ihaile amusta iltan asti.
— Yks minnuu vaa näkköö aamust iltaa ast. Mienen räknää naisii ja noit poikii. Täst näkköö, jot se on sivistynnee herrasmiehe kiruttama.
— Mikä tässä oikeastaan todistaa sivistystä? kysyi lehtori aavistamatta mihin Anu tähtäsi.
— Ko hää haastaa noi eskuvvii ja vertauksii kaut ja kohtalost ja maalima rannast. Syvänt liikuttas, joset tietäs mite suur pahennus siin pohjal piilöö ja miessuvun tärvellys.