— Jonsonin Armas on iso riski poika ja hänen isänsä on rikas. Hän voi kustantaa pojalleen opettajia koko kesäksi. Hänelle voisi hyvällä omallatunnolla antaa ehdot.
— Armas Jonson on parhaita oppilaitani, hän ei saa kiitettävää alempaa arvosanaa, vielä sitten ehtoja. Eljas Sevinen ei ole arvollinen päästämään hänen kengänrihmojaankaan. Teillä ei ole arvostelukykyä, mikä onkin tavallinen ilmiö naissuvussa.
Lottaa alkoi suututtaa, mutta hän hillitsi itsensä Eljaksen tähden.
— Ottas kai se Maurikin vähän huonomman numeron. Voisihan hän tasata veljensä kanssa. — No ei sitten, ei, ei, vakuutti Lotta nähdessään lehtorin uhkaavan katseen. — Mutta mitä sitä saksaa niinpaljon tarvitaan? Meillä asui kesällä saksalaisia herroja, kun itse oltiin maalla, ja arvaatteko minkälaisia he olivat?
— Olkoot minun puolestani minkälaisia tahansa.
— Eivät maksaneet mitään kaasusta ja sähköstä, kylpivät vähäväliä ja tinkivät vuokraa. Toinen piti nahkanäytteitä sohvilla ja pöydillä ja toinen soitti ramovoonin neulat loppuun. Niillä oli suvut selvillä, mutta mitä he muuten olivat?
— Mitä tämä minua liikuttaa?
— Sitä vain, että lehtori jättäisi sen saksankielen rennaamisen vähemmälle.
— Nyt en ehdi puhua päivänselvästä asiasta. Hyvästi.
— Sen minä vain sanon, että minulla ei olisi omaatuntoa saattaa harmia rehelliselle perheelle. Mutta ihmiset ovat niin erilaisia, semminkin lehtorit, ja Lotta purjehti pää pystyssä pois.