— Silloin minä vaadin sen rosentin.
— Tarkoittaako Liina, että minun on joka kuukausi lisättävä palkkaa niinkauan kuin olen tyytyväinen?
— Niin juuri minä käsitin asian.
— Mutta sehän on mahdotonta. Joka vuoden lopussa olisi Liinalla sillä tavalla palkkaa 400 markkaa enemmän kuussa, kuin vuoden alussa.
— En minä sitä ole niin tarkkaan laskenut, enkä meinaa olla täällä niin kauan, että se nousee mahottomiin. Mutta sopimus kuin sopimus.
— Minä tarkoitin tietysti ensimäistä kuukautta. Tämän korkeampaa palkkaa ei meillä ole varaa maksaa.
— Mutta pojille on varaa antaa kalliita soittotunteja? Sellaista se on.
— En voi keskustella Liinan kanssa siitä, millä tavalla järjestämme taloutemme. Liinallahan on hyvä palkka meillä.
— Koska minä en saa korkeampaa palkkaa, niin minä puhun suuni puhtaaksi. Pesupöydässä on halkeama, niin että köyhä ihminen repii esiliinansa, ovesta vetää ja lattiaräsyt ovat kelvottomia. Ei kukaan syö kerta viikossa kaalikääröjä, niinkuin täällä ja lapset ovat huonosti kasvatettuja, tulevat keittiöön, kun minulla on vapaailta ja herra ei tule kotiin, kun ruoka on lämmintä, ja nauroi, kun sattui nokea kasvoihin.
— Nuohan ovat pikkuseikkoja, joita voi korjata. Minä luulin että Liina oli tyytyväinen meillä.