Vanha kulunut kone oli aina yhtämieltä emäntänsä kanssa. Kun tämä oli väsynyt, surisi kone unisesti ja hitaasti. Toisinaan se katkoi lankaa tai sotki ompeleen aivan kuin levoton elämäkin Teklan elämän suhteen menetteli. Välistä se oli hyvin voideltu ja työ sujui iloisesti eteenpäin. Ompelija ja kone olivat hyvässä vireessä. Toisinaan olivat molemmat kuin ruostuneet saranat, jotka häiritsivät kodin rauhaa. Nyt he olivat hermostuneita. Ommel kierteli kuin käärme valkaisemattoman kankaan reunaa ja lanka loppui 5 senttiä ennen päätepistettä.
Kun Tekla sai uuden langan sukkulaan, alkoi kone hakata samaa paikkaa, kunnes syntyi iso lankasykermä neulan alle, ja sitten tämä katkesi.
Silloin Tekla kuuli miehensä askeleet eteisessä. Hän heitti pois työnsä ja meni häntä vastaan sanoen jo etäältä:
— Kohtalo on taas kääntynyt minua kuristamaan. Kuulepas nyt, mitä on tapahtunut.
— Päivää, Tekla. Olen väsynyt ja nälkäinen, toivon, että muistat sopimuksemme?
— En minä nyt muista muuta kuin että Liina on käyttäytynyt sopimattomasti…
— Silloin minun on pakko tehdä kirjallinen sopimus kanssasi. Kun mies tulee kotiin työstään, niin hän ei voi sulattaa kotiharmia, ennenkuin hän on syönyt jotakin. Paistin jälkeen voit kertoa, että puut loppuvat ja puuron syötyä on sopiva aika esittää poikien kotimuistutukset tai että olet katkaissut sateenvarjoni vetäessäsi esiin patjoja yläkomerosta. Ainoastaan hyvän jälkiruoan jälkeen kestän Liinan käyttäytymisen monimutkaisuudet. Mutta kahvin jälkeen saat kertoa mitä tahansa.
— Mutta Liina ei valitse koskaan aikaa, jolloin minä parhaiten kestäisin hänen hyökkäyksensä.
— Laadi sinä teidän kesken samanlainen sopimus. Onko ruoka nyt valmista?
Tekla haki Liinan keittiön portaista, jossa tämä oli selittämässä talonmiehen vaimolle, että "sellaisten ei pitäisi kutsua itseään herrasväeksi, jotka eivät hanki uutta halsteria, vaikka entinen ei kelpaa romukauppaankaan".