Tekla maistoi kauhuissaan "sokeria" ja alkoi pyytää anteeksi, sillä pojat olivat tuoneet erehdyksessä suolaa pöytään. Hän ryntäsi keittiöön huutaen Josefiinaa.
— Josefiinalla oli asiaa ulos, hän ei ole kotona, sanoi Eljas.
— Menikö hän sokeria ostamaan?
— Hän pistäytyi vähän tulipalossa.
— Onko nyt aika ajatella huvittelemista? Onnettomat pojat, tekö täällä askartelette? Keittäkää nyt heti uutta kahvia. Ilmankin piti olla pankissa. Enhän minä voi jättää vieraitani pitkäksi ajaksi.
Tekla täytti pannun vedellä ja neuvoi poikia keittämään.
— Tehän olette partiolaisia. Peskää nyt kupit ja toimittakaa kaikki täsmällisesti.
— Kyllä me selviydytään. Hyvä, etteivät Amalia-täti ja koko opettajalauma tulleet suolatuiksi, silloinhan he kestäisivät iän kaiken, sanoi Mauri.
Tekla ja lehtori koettivat puhella kuin koneet, etteivät vieraat väsyisi odotukseen, mutta useat olivat hyvin happamen näköisiä.
— Nyt vesi kiehuu. Sitä se ei tavallisesti tee, kun seisoo vieressä ja odottaa. Paljonko äiti sanoi, että tähän on pantava kahvia? kysyi Mauri kaasukeittiön ääreltä.