Olga esitteli Hattaranheimolle albumissa olevia kuvia.
— Tässä on minun äitini ja isäni.
Hän ei ajatellut Mauria, joka seisoi sohvan takana. Tätä halutti pyytää selitystä Olgan vanhemmista, jotka hän tunsi rehtori Lundéniksi ja Amalia-tädiksi. Mutta sitten hän ajatteli, että parasta on pysyä vaiti, muuten Olga lähettää pois, niinkuin äitikin, kun kysyy jotain vierasten läsnäollessa.
— Tässä on pieni veljeni, joka hukkui nuorena, jatkoi Olga näyttäen lapsuuden kuvaa Topeliuksesta.
— Kuka tämä suloinen nuori nainen on? kysyi Hattaranheimo Hanna
Granfeltista, joka oli kuvattuna Elisabethina Tanhäuseristä.
— Se on isäni ensimäinen vaimo, joka karkasi Ameriikkaan, nyt hän on naimisissa resitentin veljenpojan opettajan kanssa. Tässä on minun sulhaseni, joka kaatui Tampereella sankarillisesti taistellessaan kansan riveissä. Nyt hän makaa sorakuopassa, — ja Olgan ääni vapisi hänen hellästi katsoessaan lehtorin seppelöittyä kuvaa, joka oli otettu maisterinvihkiäisten jälkeen.
Mauri tukki suunsa nenäliinalla.
Olga jatkoi osoittaen lehtorin äitiä:
— Tämän rouvan luona minä palvelin ja siitä asti minulla on hermot piloilla ja pahoja unia öillä.
— Mitä siellä sitten tapahtui?