Limpumska istui puulaatikolla ja nautti sanomattomasti. Hän yllytti Olgaa kertomalla lisäseikkoja ja otaksumalla, että koko talo tulisi nauramaan keskeytetyille pidoille.
— Minusta Olga puhuu rumanpuoleisesti, sanoi Mauri vuoteestaan.
— Mistähän hän on oppinut niin monta rumaa sanaa? Eihän herrasväet käytä niitä ja sen tuttavat olivat kamalan hienoja, sanoi Eljas.
Vähitellen alkoivat suuttumuksen aallot keittiössä tyyntyä, mutta vielä puoli unissaankin pojat kuulivat, mitenkä alakerran Mimmille vielä kerran käy.
Kun pojat seuraavana päivänä tulivat koulusta, olivat matkustavaiset tulleet kotiin. Olga, jonka luonto oli iloinen ja ystävällinen, oli entisellään.
— Mitä äidin pojat ovat tehneet tällä aikaa? kysyi Tekla.
— Lauantaina me käytiin erään tirehtöörin, joka samalla on vahtimestari, ja sähkömonttööri-insinöörin kanssa ensin sivistävässä huvissa ja sitten raittiusjuhlassa, jossa vallitsi suuret aatteet, ja sitten pyhänä retkellä Ruokosten poikien kanssa ja iltapäivällä oli kutsut, jotka jäivät kesken, kun alakerran Tilta, jolla on rouvan vanha hatunrähjä päässä, pelästytti isällä ja äidillä, ja illalla Limpumska kertoi kaikki, kertoi Mauri suulaasti.
— Olka on ollut mainio ja meillä oli jännää yhdessä. Oliko hopeahäissä yhtä kivaa kuin tavallisissa häissä? kysyi Eljas ja jatkoi odottamatta vastausta: — Nyt me vihataan pannukakkuja yhtäpaljon kuin laskennonkokeita.
— Ei teidän selityksistänne selviä juuri muuta kuin että teillä on ollut hauskaa. Olivatko pojat kilttejä, Olga?
— Oikeen hyviä poikia he ovat. Me tulemme toimeen vaikka vuoden, vakuutti Olga.